Ii ennen arkeologiaa

Historiankirjoitusten valossa Iin asutus oli jo varsin vakiintunutta 1540-luvulla aluetta koskevan ensimmäisen veroluettelon perusteella. Tuolloin asutus keskittyi voimakkaasti rannikolle ja jokisuulle, vaikka kuitenkin esimerkiksi Kellossa taloja oli 30 – lähes yhtä paljon kuin Iissä sijainneet 35 taloa.

Ensimmäisen kerran Ii mainitaan kappeliseurakuntana vuonna 1374. Alueella on tuolloin täytynyt olla ainakin muutama kymmenen taloa, sillä kappeli oli todennäköisesti perustettu jo muutamia vuosia tai vuosikymmeniä aiemmin, viimeistään 1340–1374 välillä.

1400-luvun jälkipuoliskolla Ii oli useiden venäläis-karjalaisten hävitysretkien kohde. Erityisen suuri Iin kasvunkehityksen häiriö oli ”suuren venäläisvihan” aikana vuonna 1496 koettu hävitys. 1500-luvulta lähtien alueelle kuitenkin tuli asutusta usealta taholta pitkän ajan kuluessa.

Iin nimi on todennäköisesti saamelaisperäinen. Lapissa on useita saamelaisperäisiä Ii-nimiä, kuten Inarin Iijärvi. Ii-nimien on tulkittu perustuvan saamenkielten sanoihin iddja tai ijje, joka tarkoittaa yötä. Myös Kiiminkijoen nimi saattaa olla saamelaisperäinen. Saamelaisperäisten nimien määrä kasvaa Iijokilaaksossa Karjalankylän tasalta ylöspäin mentäessä, ja varmoja saamelaisperäisiä nimiä ovat ainakin Nauruanoja, Koutuanjärvi, Jängänsuo ja Siuruanjoki.

Paikannimien perusteella voidaan päätellä myös pohjoisimman ruotsalaisheimon, helsinkien, kalastusnautintaa Iijokisuun alueella heidän mukaansa nimetyllä Helsinginkoskella. Helsinkien asutus oli kuitenkin hyvin pienimuotoista. Iijokisuulla on myös muutama länsisuomalaista ja hämäläistä alkuperää oleva paikannimi. Lies-alkuiset nimet, kuten Liesjärvi, voivat olla merkki länsisuomalaisesta ja hämäläisestä asutuksesta tai eränkäynnistä. Iijokiseudulla on myös useita karjalaisten antamia luontonimiä, kuten Olhavanjoki ja Muhojoki. Useat saksalaisperäiset talonnimet, kuten Sassi Olhavassa, tulivat alueelle lohenkalastuksen tai hansakauppiaiden mukana 1200-luvulla muuttaneiden saksalaisten kautta.

Kirjallisten lähteiden perusteella Iin syntyhistoria voidaan viedä syvälle keskiaikaan. Kirjallisten lähteiden loputtua käytetään Iin menneisyyden selvittämisessä apuna arkeologisia lähteitä ja tutkimusmenetelmiä. Oulun yliopiston arkeologian oppiaineen opetuskaivaukset Illinsaaressa vuonna 2013 toivat paljon uutta tietoa Iin menneisyydestä ennen kirjallisia lähteitä. Tänä vuonna arkeologit kaivavat jälleen Iissä.

Mainokset

Tinakannun tapaus

Iin Illinsaari sijaitsee keskellä Iijoen pääuomaa noin kilometrin Iin keskustasta itään. Paikoitellen jyrkät rantatörmät reunustavat saarta, joka on maankohoamisen myötä tullut osaksi Iijokisuun laajaa pikkusaarten kokonaisuutta. Vielä 1900-luvun puolen välin tienoilla saaren länsiosaa täplittivät pienet lammet, jollaisen rannalta tehtiin 1890-luvulla alueen kenties kuuluisin muinaislöytö. Syksyllä 1895 renki Antti Halonen löysi peltotöiden yhteydessä Kellolammen rannalta keskiaikaisen tinakannun.

Kuva

Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmiin päätynyt ja erinomaisesti säilynyt kannu on pysynyt pitkään ainoana esinetodisteena Iin seudun varhaiskeskiajasta, sillä muita tuon ikäisiä löytöjä ei tunnettu Illinsaaresta tai lähialueeta. Uusi sivu Illinsaaren menneisyyttä koskevassa kertomuksessa kääntyi vasta vuonna 2011, kun metallinilmaisinharrastaja löysi saaren länsilaidalta useita myöhäisrautakautisia metalliesineitä, joihin kuuluu kampariipus, soikea kupurasolki sekä ketjunjakaja.

Saaren länsiosassa sijaitseva Suutarinniemi osoittautui Oulun yliopiston arkeologian oppiaineen 2013 järjestämissä kaivaustutkimuksissa myöhäisrautakaudelle ja/tai varhaiskeskiajalle ajoittuvaksi kalmistoksi. Kaivauspaikka valittiin metallinilmaisinharrastajan löytämien esineiden perusteella. Kalmisto sijaitsee noin 400–500 metriä tinakannun arvioidusta löytöpaikasta lounaaseen, ja perimätieto mainitsee Suutarinniemen yhdeksi mahdolliseksi Iin varhaisimman kirkon sijaintipaikaksi.

Kuva

Tinakannun pohjassa on valmistustekniikasta johtuva metallipaikka, johon on painettu Jeesuksen ristiinaulitsemista esittävä kuva-aihe.

Tinakannun pohjapaikassa oleva kuva-aihe voidaan tulkita useiden vastineiden perusteella. Vastaavanlainen kuva-aihe esiintyy esimerkiksi Raaseporin linnan läheltä löydetyn kannun medaljongissa, jonka hahmot on mahdollista tunnistaa: kyseessä ovat Neitsyt Maria ja apostoli Johannes. Kristillinen kuva-aihe ei kuitenkaan tarkoita, että kannu olisi kirkollista alkuperää. Astia saattaa olla myös hankittu maallista käyttötarkoitusta varten, sillä kannun yläpintaan on raaputettu isännän omistajamerkiksi tulkittu puumerkki. Illinsaaren tinakannun kanteen tehty, myös Kristus-monogrammiksikin tulkittu raaputus ei kuitenkaan ole perinteinen kristillinen symboli vaan riimuaakkostoon tukeutuva yhdistelmäriimu. Todennäköisesti saksalaista alkuperää olevan ja 1300-luvulle ajoittuvan tinakannun riimuaakkosta on syytä pitää joko henkilökohtaisen tai yhteisöllisen omistamisen merkkinä.

Kuva

Kannun kanteen raaputettu puumerkki on osoitus sen arvosta.

Oli käyttötarkoitus hengellinen tai maallinen, tinakannu on joka tapauksessa merkki paikallisesta vauraudesta ja kauppayhteyksistä. Tinakannun metallin koostumusta analysoimalla on saatu viite sen arvosta. Sen hankintahinta vastasi 1300-luvulla tavallisen palkkatyöläisen yli puolen vuoden palkkaa. Yleisemmällä tasolla Iin tinakannu kertoo siten Pohjois-Pohjanmaan lohijokien, tässä tapauksessa Iijoen, synnyttämästä markkinapotentiaalista keskiajalla. Alue oli 1300-luvulla monen mahtitekijän kiinnostuksen kohteena, mistä osaltaan todistaa Pähkinäsaaren rauhan solmiminen vuonna 1323 Ruotsin ja Novgorodin välille. Rauha ei kuitenkaan ollut pitkäkestoinen, kun katolinen kirkko pyrki lujittamaan asemaansa Perämeren pohjukassa. Illinsaaren tinakannua voitaneenkin siksi pitää todisteena Pohjois-Suomeen ulottuneesta keskushallinnosta sekä sen myötä lisääntyneestä vaihdanta- ja rahataloudesta.

Kuva                                         Kuvat: Janne Ikäheimo, Mika Sarkkinen

Tervetuloa Rautakauden Ii sivustolle!

Tämä blogi on perustettu lisäämään Oulun yliopiston arkeologian oppiaineen suorittaman Iijokilaakson menneisyyden tutkimuksen julkista tiedottamista. Viikoittain päivittyvän blogin kautta pääset sukeltamaan Iijokiseudun esi- ja asutushistorian vaiheisiin sekä tutustumaan alueella suoritettavaan uusimpaan arkeologiseen tutkimukseen.

Kesäkuun 2014 alkupuolella Iin Pirttitörmässä järjestetään Oulun yliopiston arkeologian oppiaineen opetuskaivaukset. Jotta kaivauskohteesta saataisiin vielä enemmän tietoa, järjestetään touko-kesäkuun aikana yhteisörahoitteinen varainkeruukampanja Iin Pirttitörmä – Löytöjen jäljillä. Kampanjan tukijana toimii Suomen Muinaistutkimuksen tuki ry. Kampanjan aikana kerätyillä varoilla rahoitetaan tutkittavan kohteen radiohiiliajoitus.

Varainkeruukampanjan aikana Sinulla on mahdollisuus tukea tätä tärkeää arkeologista tutkimusta! Voit tilata  toukokuun aikana avattavien nettisivujen kautta muun muassa kaivausraportin, valokuvia esinelöydöistä tai varata itsellesi ja ystävällesi esittelykierros kaivausalueella.

Kampanjan tarkempi alkamisajankohta tiedotetaan myöhemmin tässä blogissa.

Seuraamalla tätä blogia pääset tutustumaan Pohjois-Pohjanmaan ja Iijokiseudun rikkaaseen menneisyyteen ja saat ajankohtaista tietoa uusimmasta tutkimuksesta!

Liity seuraan, kommentoi ja osallistu!

Varainkeruukampanja toteutetaan Suomen muinaistutkimuksen tuki ry:n alaisena ja siitä saadut kokemukset edistävät myös Oulun yliopiston arkeologian opiskelijan pro gradu -tutkielmaa.