Iin Illinsaari sijaitsee keskellä Iijoen pääuomaa noin kilometrin Iin keskustasta itään. Paikoitellen jyrkät rantatörmät reunustavat saarta, joka on maankohoamisen myötä tullut osaksi Iijokisuun laajaa pikkusaarten kokonaisuutta. Vielä 1900-luvun puolen välin tienoilla saaren länsiosaa täplittivät pienet lammet, jollaisen rannalta tehtiin 1890-luvulla alueen kenties kuuluisin muinaislöytö. Syksyllä 1895 renki Antti Halonen löysi peltotöiden yhteydessä Kellolammen rannalta keskiaikaisen tinakannun.
Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmiin päätynyt ja erinomaisesti säilynyt kannu on pysynyt pitkään ainoana esinetodisteena Iin seudun varhaiskeskiajasta, sillä muita tuon ikäisiä löytöjä ei tunnettu Illinsaaresta tai lähialueeta. Uusi sivu Illinsaaren menneisyyttä koskevassa kertomuksessa kääntyi vasta vuonna 2011, kun metallinilmaisinharrastaja löysi saaren länsilaidalta useita myöhäisrautakautisia metalliesineitä, joihin kuuluu kampariipus, soikea kupurasolki sekä ketjunjakaja.
Saaren länsiosassa sijaitseva Suutarinniemi osoittautui Oulun yliopiston arkeologian oppiaineen 2013 järjestämissä kaivaustutkimuksissa myöhäisrautakaudelle ja/tai varhaiskeskiajalle ajoittuvaksi kalmistoksi. Kaivauspaikka valittiin metallinilmaisinharrastajan löytämien esineiden perusteella. Kalmisto sijaitsee noin 400–500 metriä tinakannun arvioidusta löytöpaikasta lounaaseen, ja perimätieto mainitsee Suutarinniemen yhdeksi mahdolliseksi Iin varhaisimman kirkon sijaintipaikaksi.
Tinakannun pohjassa on valmistustekniikasta johtuva metallipaikka, johon on painettu Jeesuksen ristiinaulitsemista esittävä kuva-aihe.
Tinakannun pohjapaikassa oleva kuva-aihe voidaan tulkita useiden vastineiden perusteella. Vastaavanlainen kuva-aihe esiintyy esimerkiksi Raaseporin linnan läheltä löydetyn kannun medaljongissa, jonka hahmot on mahdollista tunnistaa: kyseessä ovat Neitsyt Maria ja apostoli Johannes. Kristillinen kuva-aihe ei kuitenkaan tarkoita, että kannu olisi kirkollista alkuperää. Astia saattaa olla myös hankittu maallista käyttötarkoitusta varten, sillä kannun yläpintaan on raaputettu isännän omistajamerkiksi tulkittu puumerkki. Illinsaaren tinakannun kanteen tehty, myös Kristus-monogrammiksikin tulkittu raaputus ei kuitenkaan ole perinteinen kristillinen symboli vaan riimuaakkostoon tukeutuva yhdistelmäriimu. Todennäköisesti saksalaista alkuperää olevan ja 1300-luvulle ajoittuvan tinakannun riimuaakkosta on syytä pitää joko henkilökohtaisen tai yhteisöllisen omistamisen merkkinä.
Kannun kanteen raaputettu puumerkki on osoitus sen arvosta.
Oli käyttötarkoitus hengellinen tai maallinen, tinakannu on joka tapauksessa merkki paikallisesta vauraudesta ja kauppayhteyksistä. Tinakannun metallin koostumusta analysoimalla on saatu viite sen arvosta. Sen hankintahinta vastasi 1300-luvulla tavallisen palkkatyöläisen yli puolen vuoden palkkaa. Yleisemmällä tasolla Iin tinakannu kertoo siten Pohjois-Pohjanmaan lohijokien, tässä tapauksessa Iijoen, synnyttämästä markkinapotentiaalista keskiajalla. Alue oli 1300-luvulla monen mahtitekijän kiinnostuksen kohteena, mistä osaltaan todistaa Pähkinäsaaren rauhan solmiminen vuonna 1323 Ruotsin ja Novgorodin välille. Rauha ei kuitenkaan ollut pitkäkestoinen, kun katolinen kirkko pyrki lujittamaan asemaansa Perämeren pohjukassa. Illinsaaren tinakannua voitaneenkin siksi pitää todisteena Pohjois-Suomeen ulottuneesta keskushallinnosta sekä sen myötä lisääntyneestä vaihdanta- ja rahataloudesta.
Kuvat: Janne Ikäheimo, Mika Sarkkinen
Iin Pirttitörmä 