Harrastajat löytöjen jäljillä
Metallinilmaisinharrastus on viime vuosina kasvattanut suosiotaan Suomessa. Parhaimmillaan harrastuksen ansiosta paljastuu uusia merkittäviä arkeologisia kohteita, kuten Iin Pirttitörmä, Illinsaaren Suutarinniemi ja Janakkalan ristiretkiaikainen miekkamies. Pahimmillaan tietämättömät harrastajat saavat aikaan suurta tuhoa. Harrastajien valveutuneisuus on siten erittäin tärkeää, ja suurin osa harrastajista haluaakin olla avuksi tutkimukselle.
Haastattelin Pirttitörmän ensimmäiset löydöt tehnyttä Vesa Ruotsalaista. Iiläinen Ruotsalainen hankki metallinilmaisimensa vuonna 2010 ja on siitä lähtien käynyt joka kesä useana iltana viikossa tutkimassa paikallisia metsiä. Innokkaana historianharrastajana Ruotsalainen sanoo, että ei kyllästy vaikka samoja löytöjä tulee vastaan viikoittain: ”Jännitys on tässä harrastuksessa koko ajan läsnä. Joskus se laimenee 50 löydetyn pullonkorkin ja hevosenkenkänaulan jälkeen, mutta saapuu hetkessä uudelleen kun jotain vanhempaa esinettä sattuu kelan alle.”
Metallinetsin Torniossa. Kuva: V. Ruotsalainen
Pirttitörmän kaivauksissa keskitytään rautakautiseen kohteeseen. Kaivaukset ovat tärkeät, sillä Pohjois-Suomessa ei ole tähän mennessä löytynyt kiistattomia todisteita pysyvästä asutuksesta. Viimevuotiset kaivaukset Suutarinniemellä ovat kuitenkin askel eteenpäin, sillä kaivauksilla löytyneet lapsihautaukset saattavat olla merkki pysyvästä asutuksesta. Pirttitörmän alue saattaa myös olla toinen rautakautinen kohde, mutta asian todistamiseksi arkeologit tarvitsevat radiohiiliajoituksen. Myös Vesa Ruotsalaista kiinnostaa erityisesti rautakausi: ”Rautakausi on sellaista aikaa täällä Suomessa ja varsinkin Pohjois-Pohjanmaalla, josta ei kirjoitettua historiaa juurikaan löydy. Jokainen uusi esine ja hauta tuovat yhä enemmän esille sen seikan, että myös täällä pohjoisessa on asuttu, eletty ja kuoltu rautakaudella. Hienot koristeelliset miekat ja muut aseet, upeat korut ja vaatteet kertovat sivistyksestä, eivätkä tue ’metsäläisyyden’ mainetta.”
Ruotsalainen ei kuitenkaan harhaile metsissä ilman suuntaa. Hän kertoo tutkivansa historiallisia karttoja ja historiankirjoja aluetta valitessaan. Pirttitörmälle hän löysi rannan muodon ja korkeuskäyrien perusteella. Hän sanoo löytävänsä jotain merkittävää lähes joka toiselta reissultaan. Edes yleisimmät löydöt, kuten alumiiniset kierrekorkit, eivät hillitse uteliaisuutta: ”Kiinnostava löytö voi olla vaikka natsiajan kolikko, 1800-luvun avain, 1600-luvun kupariäyri tai vain metallinkappale, jonka tarkoitusperää ei vielä tiedä.” Pirttitörmän löytöhetken hän muistaa elävästi: ”Loistava fiilis kumpusi rinnasta voitonriemuisena huutona synkkään metsään, mutta saan yleensä jonkin verran hillittyä itseäni, etteivät myöhäiset koiranulkoiluttajat säikähdä metelöintiä. Siispä tuuletin hillitysti yksikseen. Tiesin jo paikan päällä, että nyt onnisti.”
Pirttitörmältä löytynyt linturiipus. Kuva: V. Ruotsalainen
Yli sata vuotta vanhat esineet pitää ilmoittaa Museovirastolle ja ne kuuluvat valtiolle. Muinaismuistolain mukaisesti Ruotsalainen ilmoitti Pirttitörmän ja Suutarinniemen löydöistään viranomaisille. Ruotsalaisen mukaan on jokaisen metallinilmaisinharrastajan vastuulla noudattaa lakia, sillä siten myös historian ja arkeologian tutkimus saa uutta tietoa. Löytäjän vastuulla on myös merkitä ylös löydön tarkka sijainti, sillä ilman löytöyhteyttä jokainen maasta nostettu esine on tieteellisesti arvoton. Muinaisjäännösten ryöstelyn hän tuomitsee jyrkästi: ”Muinaiskohteet ovat aina vetäneet puoleensa ryöstelijöitä. Nykyään heillä valitettavasti on mukana myös metallinilmaisimet. Ryöstely tahraa koko metallinetsijäkunnan maineen.”
Alan ammattilaisten ja harrastajien yhteistyö olisi Ruotsalaisen mielestä hedelmällistä. Hänen mukaansa suuri vapaaehtoisten harrastajajoukko olisi valmis osallistumaan laajojen alueiden skannaamisen metallinilmaisimilla. Espoon kaupunginmuseo järjesti tänä keväänä ensimmäisen yhteispiipin metallinilmaisinharrastajien ja arkeologien kanssa Talomuseo Glimsin viereisellä pellolla. Kyseiselle pellolle ollaan rakentamassa kotieläinpihaa, joten alue oli tarpeellista tutkia ennen sen tuhoutumista. Projektin vetäjä, museolehtori/arkeologi Anna Wessmanin mukaan yhteistyö oli todella onnistunut, mutta vastaavien tapahtumien järjestäminen vaatii museolta paljon resursseja.
Ruotsalainen kehottaa kaikkia Suomen, ja erityisesti Pohjois-Pohjanmaan historiasta kiinnostuneita osallistumaan joukkorahoituskampanjaan, jotta tärkeälle kohteelle saataisiin ajoitus. Arkeologisen perustutkimuksen rahoituksen puute saa hänet pudistelemaan päätään: ”Mikä on kansakunta, jota ei oma historia kiinnosta? En vain ymmärrä tätä, että valtion tai kunnan kassasta ei löydy muutamaa tuhatta näin hienolle asialle. Järjenvastaista!”
Tulevia uusia harrastajia Ruotsalainen kehottaa pitämään lain mielessä ja unohtamaan haaveet rikastumisesta: ”Tämä on turhauttavaa hommaa. Älä osta etsintä, jos haluat löytää aarteita. Ei niitä ole Suomessa. Maan alta voi roskan seasta löytää historiaa. Jos historia ei kiinnosta, älä tongi maata – siitä jää vain rumat jäljet. Rahallisesti arvoton, huonokuntoinen, pronssinen koru vuodelta 900 jKr. takanreunuksella koristeena on rikos suomalaisuutta vastaan, sillä sen historia, löytöpaikka, tyyli, alkuperä ja kaikki muu on arvokasta tietoa tutkijoille ja Suomen kansalle.”
Ruotsalaisen mukaan jokaisen metallinilmaisinharrastajan on syytä noudattaa oheista muistilistaa:
- Älä mene toisten pihoille tai pelloille ilman lupaa.
- Älä mene karttoihin merkityille muinaismuistoille.
- Peitä kaivamasi kuopat ja vie kaivamasi romut mukanasi.
- Älä tuota vahinkoa puuntaimille tai juurille.
- Jos löydät oletettavasti yli 100v. vanhan esineen, on siitä ilmoitettava Museovirastolle. Heillä on oikeus lunastaa se kokoelmiinsa.
- Jos löydät uudenkarhean kultasormuksen tai muun arvokkaamman esineen, siitä on ilmoitettava poliisille (Löytötavaralaki).
- Toimi avoimesti museon, viranomaisten ja ihmisten kanssa.
Pirttitörmän kaivaukset alkavat ensi viikolla!
Vierailu Pirttitörmällä
Kävimme kaivausjohtajan ja opetuskaivauksista vastaavan johtajan kanssa viime viikolla tarkastamassa tulevan kaivausalueen Pirttitörmällä. Aluetta pystyi huomattavasti paremmin tarkastelemaan näin lumien sulettua, vaikka maa olikin osittain vielä roudassa.
Tässä kaivetaan kesällä!
Kohteelle oli yllättävän vaikea päästä. Ensin rämmimme metsässä, jonka jälkeen kipusimme jyrkkää törmää väistellen samalla puiden ja puskien oksia. Tuleva kaivausalue sijaitsee aivan törmän laidalla, ja ylhäällä törmällä olikin huomattavasti helpompi liikkua. Toinen asia onkin, miten saamme kaikki kaivausvälineet kuljetettua alueelle. Lisäksi sinne pitäisi mahtua kaikki kaivausharjoittelijat, eli toistakymmentä opiskelijaa!
Aluetta mittaillaan latalla…
Ensimmäisenä silmääni pistivät suoraan linjaan istutetut männyt. Onneksi kaivausalue tulee sijoittumaan linjojen väliin, jolloin yhtäkään puuta ei ole tarvetta kaataa! Täytyy vain toivoa, että mahdolliset hautaukset tai muut löydöt eivät ole tuhoutuneet puunjuurten takia. Maisemassa näkyi hyvin myös jääkauden jälkeisen maankohoamisen vaikutukset sekä muinaiset joen lasku-uomat. Mikäli kohde todella ajoitetaan rautakautiseksi, on helppo kuvitella miltä maisema näytti tuona aikana.
Tulevien kaivausten suunnittelua.
Tutustu tiimiimme!
Ville Hakamäki, kaivausjohtaja: Ville on tohtorikoulutettava Oulun yliopistolla. Pirttitörmän kaivaukset ovat osa hänen väitöskirjatutkimustaan. Hän on kiinnostunut – Pirttitörmän lisäksi! – muun muassa rautakaudesta Pohjois-Suomessa. Hänen haaveenaan on löytää todisteita pysyvästä asutuksesta myöhäisrautakautiselta ajalta Pohjois-Suomessa.
Ville Hakamäki
Janne Ikäheimo, kaivauksista vastaava arkeologi: Janne on yliopistonlehtori Oulun yliopistossa, josta hän väitteli tohtoriksi vuonna 2003. Hän on kiinnostunut varhaiskeskiaikaisesta ajasta Pohjois-Suomessa, sekä kuparin valmistuksesta Fennoskandiassa neoliittisella ajalla.
Janne Ikäheimo
Emmi Koivisto: Emmi on maisterivaiheen opiskelija ja ’Löytöjen jäljillä’ on hänen pro gradu-tutkielmansa. Emmiä kiinnostaa crowdsourcing-teorian soveltamisen lisäksi myös vapaaehtoisten käyttö museoissa. Emmi toimii myös tämän blogin ylläpitäjänä sekä joukkorahoituskampanjan koordinaattorina.
Emmi Koivisto
Kuvat: Emmi Koivisto, Ville Hakamäki.
Teksti: Emmi Koivisto
Ii ennen arkeologiaa
Historiankirjoitusten valossa Iin asutus oli jo varsin vakiintunutta 1540-luvulla aluetta koskevan ensimmäisen veroluettelon perusteella. Tuolloin asutus keskittyi voimakkaasti rannikolle ja jokisuulle, vaikka kuitenkin esimerkiksi Kellossa taloja oli 30 – lähes yhtä paljon kuin Iissä sijainneet 35 taloa.
Ensimmäisen kerran Ii mainitaan kappeliseurakuntana vuonna 1374. Alueella on tuolloin täytynyt olla ainakin muutama kymmenen taloa, sillä kappeli oli todennäköisesti perustettu jo muutamia vuosia tai vuosikymmeniä aiemmin, viimeistään 1340–1374 välillä.
1400-luvun jälkipuoliskolla Ii oli useiden venäläis-karjalaisten hävitysretkien kohde. Erityisen suuri Iin kasvunkehityksen häiriö oli ”suuren venäläisvihan” aikana vuonna 1496 koettu hävitys. 1500-luvulta lähtien alueelle kuitenkin tuli asutusta usealta taholta pitkän ajan kuluessa.
Iin nimi on todennäköisesti saamelaisperäinen. Lapissa on useita saamelaisperäisiä Ii-nimiä, kuten Inarin Iijärvi. Ii-nimien on tulkittu perustuvan saamenkielten sanoihin iddja tai ijje, joka tarkoittaa yötä. Myös Kiiminkijoen nimi saattaa olla saamelaisperäinen. Saamelaisperäisten nimien määrä kasvaa Iijokilaaksossa Karjalankylän tasalta ylöspäin mentäessä, ja varmoja saamelaisperäisiä nimiä ovat ainakin Nauruanoja, Koutuanjärvi, Jängänsuo ja Siuruanjoki.
Paikannimien perusteella voidaan päätellä myös pohjoisimman ruotsalaisheimon, helsinkien, kalastusnautintaa Iijokisuun alueella heidän mukaansa nimetyllä Helsinginkoskella. Helsinkien asutus oli kuitenkin hyvin pienimuotoista. Iijokisuulla on myös muutama länsisuomalaista ja hämäläistä alkuperää oleva paikannimi. Lies-alkuiset nimet, kuten Liesjärvi, voivat olla merkki länsisuomalaisesta ja hämäläisestä asutuksesta tai eränkäynnistä. Iijokiseudulla on myös useita karjalaisten antamia luontonimiä, kuten Olhavanjoki ja Muhojoki. Useat saksalaisperäiset talonnimet, kuten Sassi Olhavassa, tulivat alueelle lohenkalastuksen tai hansakauppiaiden mukana 1200-luvulla muuttaneiden saksalaisten kautta.
Kirjallisten lähteiden perusteella Iin syntyhistoria voidaan viedä syvälle keskiaikaan. Kirjallisten lähteiden loputtua käytetään Iin menneisyyden selvittämisessä apuna arkeologisia lähteitä ja tutkimusmenetelmiä. Oulun yliopiston arkeologian oppiaineen opetuskaivaukset Illinsaaressa vuonna 2013 toivat paljon uutta tietoa Iin menneisyydestä ennen kirjallisia lähteitä. Tänä vuonna arkeologit kaivavat jälleen Iissä.
Joukkorahoituskampanja on avattu!
Joukkorahoituskampanja on avattu!
Klikkaa linkkiä, tutustu kampanjaamme ja osallistu! Rahoittajien avulla voimme tehdä parempaa tutkimusta sekä jakaa saavuttamamme tiedot nopeammin ja tehokkaammin.
Osallistu – Jaa – Keskustele!
Tinakannun tapaus
Iin Illinsaari sijaitsee keskellä Iijoen pääuomaa noin kilometrin Iin keskustasta itään. Paikoitellen jyrkät rantatörmät reunustavat saarta, joka on maankohoamisen myötä tullut osaksi Iijokisuun laajaa pikkusaarten kokonaisuutta. Vielä 1900-luvun puolen välin tienoilla saaren länsiosaa täplittivät pienet lammet, jollaisen rannalta tehtiin 1890-luvulla alueen kenties kuuluisin muinaislöytö. Syksyllä 1895 renki Antti Halonen löysi peltotöiden yhteydessä Kellolammen rannalta keskiaikaisen tinakannun.
Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmiin päätynyt ja erinomaisesti säilynyt kannu on pysynyt pitkään ainoana esinetodisteena Iin seudun varhaiskeskiajasta, sillä muita tuon ikäisiä löytöjä ei tunnettu Illinsaaresta tai lähialueeta. Uusi sivu Illinsaaren menneisyyttä koskevassa kertomuksessa kääntyi vasta vuonna 2011, kun metallinilmaisinharrastaja löysi saaren länsilaidalta useita myöhäisrautakautisia metalliesineitä, joihin kuuluu kampariipus, soikea kupurasolki sekä ketjunjakaja.
Saaren länsiosassa sijaitseva Suutarinniemi osoittautui Oulun yliopiston arkeologian oppiaineen 2013 järjestämissä kaivaustutkimuksissa myöhäisrautakaudelle ja/tai varhaiskeskiajalle ajoittuvaksi kalmistoksi. Kaivauspaikka valittiin metallinilmaisinharrastajan löytämien esineiden perusteella. Kalmisto sijaitsee noin 400–500 metriä tinakannun arvioidusta löytöpaikasta lounaaseen, ja perimätieto mainitsee Suutarinniemen yhdeksi mahdolliseksi Iin varhaisimman kirkon sijaintipaikaksi.
Tinakannun pohjassa on valmistustekniikasta johtuva metallipaikka, johon on painettu Jeesuksen ristiinaulitsemista esittävä kuva-aihe.
Tinakannun pohjapaikassa oleva kuva-aihe voidaan tulkita useiden vastineiden perusteella. Vastaavanlainen kuva-aihe esiintyy esimerkiksi Raaseporin linnan läheltä löydetyn kannun medaljongissa, jonka hahmot on mahdollista tunnistaa: kyseessä ovat Neitsyt Maria ja apostoli Johannes. Kristillinen kuva-aihe ei kuitenkaan tarkoita, että kannu olisi kirkollista alkuperää. Astia saattaa olla myös hankittu maallista käyttötarkoitusta varten, sillä kannun yläpintaan on raaputettu isännän omistajamerkiksi tulkittu puumerkki. Illinsaaren tinakannun kanteen tehty, myös Kristus-monogrammiksikin tulkittu raaputus ei kuitenkaan ole perinteinen kristillinen symboli vaan riimuaakkostoon tukeutuva yhdistelmäriimu. Todennäköisesti saksalaista alkuperää olevan ja 1300-luvulle ajoittuvan tinakannun riimuaakkosta on syytä pitää joko henkilökohtaisen tai yhteisöllisen omistamisen merkkinä.
Kannun kanteen raaputettu puumerkki on osoitus sen arvosta.
Oli käyttötarkoitus hengellinen tai maallinen, tinakannu on joka tapauksessa merkki paikallisesta vauraudesta ja kauppayhteyksistä. Tinakannun metallin koostumusta analysoimalla on saatu viite sen arvosta. Sen hankintahinta vastasi 1300-luvulla tavallisen palkkatyöläisen yli puolen vuoden palkkaa. Yleisemmällä tasolla Iin tinakannu kertoo siten Pohjois-Pohjanmaan lohijokien, tässä tapauksessa Iijoen, synnyttämästä markkinapotentiaalista keskiajalla. Alue oli 1300-luvulla monen mahtitekijän kiinnostuksen kohteena, mistä osaltaan todistaa Pähkinäsaaren rauhan solmiminen vuonna 1323 Ruotsin ja Novgorodin välille. Rauha ei kuitenkaan ollut pitkäkestoinen, kun katolinen kirkko pyrki lujittamaan asemaansa Perämeren pohjukassa. Illinsaaren tinakannua voitaneenkin siksi pitää todisteena Pohjois-Suomeen ulottuneesta keskushallinnosta sekä sen myötä lisääntyneestä vaihdanta- ja rahataloudesta.
Kuvat: Janne Ikäheimo, Mika Sarkkinen
Tervetuloa Rautakauden Ii sivustolle!
Tämä blogi on perustettu lisäämään Oulun yliopiston arkeologian oppiaineen suorittaman Iijokilaakson menneisyyden tutkimuksen julkista tiedottamista. Viikoittain päivittyvän blogin kautta pääset sukeltamaan Iijokiseudun esi- ja asutushistorian vaiheisiin sekä tutustumaan alueella suoritettavaan uusimpaan arkeologiseen tutkimukseen.
Kesäkuun 2014 alkupuolella Iin Pirttitörmässä järjestetään Oulun yliopiston arkeologian oppiaineen opetuskaivaukset. Jotta kaivauskohteesta saataisiin vielä enemmän tietoa, järjestetään touko-kesäkuun aikana yhteisörahoitteinen varainkeruukampanja Iin Pirttitörmä – Löytöjen jäljillä. Kampanjan tukijana toimii Suomen Muinaistutkimuksen tuki ry. Kampanjan aikana kerätyillä varoilla rahoitetaan tutkittavan kohteen radiohiiliajoitus.
Varainkeruukampanjan aikana Sinulla on mahdollisuus tukea tätä tärkeää arkeologista tutkimusta! Voit tilata toukokuun aikana avattavien nettisivujen kautta muun muassa kaivausraportin, valokuvia esinelöydöistä tai varata itsellesi ja ystävällesi esittelykierros kaivausalueella.
Kampanjan tarkempi alkamisajankohta tiedotetaan myöhemmin tässä blogissa.
Seuraamalla tätä blogia pääset tutustumaan Pohjois-Pohjanmaan ja Iijokiseudun rikkaaseen menneisyyteen ja saat ajankohtaista tietoa uusimmasta tutkimuksesta!
Liity seuraan, kommentoi ja osallistu!
Varainkeruukampanja toteutetaan Suomen muinaistutkimuksen tuki ry:n alaisena ja siitä saadut kokemukset edistävät myös Oulun yliopiston arkeologian opiskelijan pro gradu -tutkielmaa.
Iin Pirttitörmä 